Ratsastushistoria!
Vuonna 2006 alkoi ratsastukseni, isäni soitettua Jännevirran tallille(nykyinen rantahaka). Lähdin äitini kanssa tallille yhtenä päivänä jolloin menin Räpsyllä. Räpsyllä menin pari kertaa ja muutenkin välillä, kunnes aloin menemään Snårella. En tallilla mennytkään muilla kuin Snårellä, Vinkselillä, Patulla, Tantalla, Gp-Topilla ja Räpsyllä.
Vähitellen siirryin vaikeampiin ryhmiin, lopulta ratsastin ryhmässä, jossa oli minun lisäkseni vain aikuisia. Menin siis Snårella melkein aina, sillä aikuiset eivät sillä pystyneet menemään, minä olin ainut, eikä muita poni vaihtoehtojakaan ollut, onneksi... Snåren kanssa koin paljon, maastoilimme, menimme puomeja, menimme koulua(vaativiakin tehtäviä) ja kävimme kahlaamassa. Esteitä emme kuitenkaan hypänneet.
![]() |
| Patu♥ |
Olin ratsastanut tallilla noin kolme vuotta, jolloin aloin käymään MYÖS Kasurilan ponitallilla. Ratsastin niillä molemmilla noin vuoden, kunnes lopetin kasurilassa, ja olin vain Jännevirran tallilla. Kasurilassa en oikein kehittynyt.... Sielläkin hyppäsimme vain kavaletteja. En tykännyt tallista yhtään, joten sitten lopetin. Ainut hyvä puoli siinä tallissa oli, että se oli lähellä.
Kävin 2012 kesällä Siilin ratsastuskeskuksessa leirillä. Siitäkään paikasta en oikein pitänyt, joten en aloittanut siellä vakiona ratsastamista. Minulla kerkesi tuossa välissä olla kahden kuukauden ratsastustaukokin, kun ei oikein sopivaa tallia löytynyt.
Yhtenä päivänä sitten varasimmekin vuorelasta tunnin. No sinne menin sitten puksuttelemaan, jolloin hyppäsin ensimmäiset kunnon esteeni. No eivät nekään mitään huippulukemia ollut, mutta silloin ne olivat minulle vielä korkeita, huimat 70cm siis. Vuorelassa sitten jatkoin vakiona. Kävin tallikisoissa, joissa sijotuin. Tämän vuoden alusta siirryin helpompaan estevalmennukseen, jossa kävin kerran viikossa, mutta samalla kävin tiistaina este II-tunnilla. Kehityin esteissä ja koulussa hurjan paljon siinä ryhmässä.
Kesäkuun keskivaiheilla siirryin torstaina olevaan vaikeampaan estevalmennukseen, kuitenkin tiistaina kävin vielä este II. Kesällä olimme menossa tiistain este II Hannan kanssa. Hannaa ei ollutkaan merkitty listaan, joten siirrettiin minut estevalmennukseen ja Hanna pääsi este II. Pärjäsin siinä ryhmässä ihan hyvin, joten jatkoin siinä este II-tunnin sijaan.
Kävin myös paljon tallikisoissa, heinäkuussa kävinkin ensimmäiset ulkopuoliset kisanikin. Sieltä haettiin Simpan kanssa ruusuke puhtaalla radalla, tosin kaikki puhtaan radan saaneet saivat ruusukkeen, luokkana toimi siis 70cm. Sitten aloin käymään enemmän talli-ja ulkopuolisissa kisoissa. Tuli hyviä ja huonoja kisoja.
Nykyäänkin siis käyn kahdessa valmennuksessa viikossa, torstain este-ja kouluvalmennuksissa. Kisaan vieläkin talli-ja ulkopuolisia kisoja.
Kuvia ei nyt niin paljoa tullutkaan. Tuli taas vähän lyhyen puoleinen, mutta ainakin laadultaan parempi kuin entinen. Mitäs piditte? Kommenttia tulemaan, kiitos!:)


Kiva postaus:) miks et pitäny siilistä?
VastaaPoista