maanantai 16. joulukuuta 2013

#121 Joulukalenterin 16. luukku


Eiliset kisat ponin näkökulmasta!

Nyt siis teen postauksen eilisistä rantahaan tallikisoista, joissa menin Ricolla. Nyt kisat ponin näkökulmasta. Tein postauksen jo kerran huolella ipdadilla. Se oli valmis, mutta sitten ipad sekosi ja koko pitkä postaus poistui. Voi arvatkaa vaan ärsyttikö...

Rico: Eilen olin rauhallisesti syömässä tarhassa, kunnes näin, että kaksi tyttöä lähestyivät minua. Ne taisivat olla Aino ja Iida. Iidalla oli kamera mukana, Ainolla riimunnaru. Aino otti minut sisälle talliin, Iida kuvasin järjestelmäkamerallaan. Tallissa sain olla irti karsinassa, eli minua ei sidottu kiinni karsinassa. Söin siellä heinää. Ruoasta minä tykkään!

(c) Iida (klik!)

Aino harjasi minua. Vaikka hän meni minun peräpääni lähelle, en jaksanut potkaista, koska söin heinää. Aino puhdisti myös kavioni. Seisoin hetken karsinassani, eikä kukaan ollut luonani. Kaikki olivat kauralaarin ympärillä, kuuntelemassa Jossu-opettajaa. Kun kuuntelin tarkasti, erotin sieltä, että Simpan toisen takajalan kenkä oli irronnut, joten sillä ei voinut mennä. Alisa olisi mennyt sillä, kuulemma. Kuulin, että Alisa menisikin minulla.

Pelottava este! (c) Iida, linkki ylempänä!!
Alisa ja Aino lähtivät etsimään minulle satulahuopaa ja pinteleitä. Aino tuli satulahuopa kädessään ja Alisa pintelit kourassa. Myös Iida tuli koristeet mukanaan. Ne olivat hurrrrrjan pelottavia! Aino laittoi minulle satulahuovan. Katsoin sitä ihmeissäni, sillä se oli todella pelottava. Alisa näytti minulle pinteleitä. Ne olivat niin pelottavat, ja Alisa ei onneksi laittanutkaan niitä minulle. Iida taas näytti minulle joulukuusen koristeita. Ne olivat hurjan pelottavat ja yritin peruuttaa karsinan nurkkaan. Alisa näytti minulle tonttulakkia, hän ei selvästikkään huomannut, että lakin sisällä oli mörkö.

(c) Iida
Aino sitten kuitenkin totesi, että lakki tippuu radalla, joten sitä ei minulle onneksi laitettukkaan. Sitten minulle laitettiin satula. Se näytti tänään todella pelottavalta, ja yritin mennä karkuun sitä karsinan nurkkaan. Alisa laittoi minulle suojat. Minulle laitettiin vielä suitset. Janika laitteli minulle lettiä, kuitenkin, kun ravistelin päätäni, se irtosi. Aino laittoi minun otsaharjaani sykerön.

(c) Iida
Odottelin hetken karsinassani, kunnes Alisa tuli hakemaan minua. Hän talutti minut ulos. Ravistelin päätäni, jolloin Ainon tekemä sykerö irtosi, ja minusta tuli yksisarvinen. Alisa nousi selkääni, ja Aino auttoi häntä kiristämään vyötäni ja laittamaan Alisalle jalustimet sopiviksi. Yritin peruuttaa, mutta Aino veti minut aina takaisin. Aino ja Alisa eivät varmaan nähneet mörköä, joka oli Ainon takana.

(c) Iida
Alisa käski minut kävelemään. Menimme kentän portista sisään ja kävelimme kentällä hetken. Sitten Alisa käski minut raviin. En millään olisi halunnut ravata, mutta Alisa antoi minulle pari kertaa raippaa, joten oli pakko. Alisa antoi laukkapohkeet ja lähdin hitaaseen laukkaan. Alisa antoi välillä raippaa, jolloin pukitin. Kerran tein toosi ison pukin, sillä pukittelu on kivaa.


Meidän yksisarvinen♥ (c) Janika (klik!)
Alisa käski minut esteelle. Lähestyimme sitä hyvin, mutta sitten huomasin esteen alla mörön, jota Alisa ei nähnyt. Kielsin esteelle, koska se oli ruotsalainen okseri, jossa oli vieläpä lankut. Lähestyimme uudestaan, mutta se mörkö oli siellä vieläkin. Menin esteen vasta, kun sen takapuomi otettiin pois.

(c) Janika
Laukkasimme toiseenkin suuntaan ja otimme pari hyppyä. Ensin kielsin, kun esteen alla oli taas mörkö ja Alisa ei ollut hereillä kannustamassa minua. Toisella kerralla menimme yli. Hypyn jälkeen menimme toiseen päähän odottelemaan, meidän pitikin odotella aika kauan, sillä olimme viimeisinä lähtövuorossa. Kuitenkin, kun oli meidän ratamme aika, saimme lähtömerkin, ja Alisa käski minut liikkeelle.

(c) Janika
Ensimmäinen, toinen, kolmas ja neljäs este ongelmitta mentiin yli. Sitten tuli pelottava este, nimittäin ruotsalainen lankkuokseri. Sen alla oli vieläkin mörkö. Otettiin siihen kielto, mutta se ei ollut minun vikani. Toinen yritys ja kielsin taas, koska Alisa ei ollut tappanut mörköä. Aino, olisit tullut auttamaan!!

(c) Janika
Saimme kuitenkin jatkaa radan loppuun, hylätystä huolimatta, koska ne olivat tallikisat. Loppu rata meni ongelmitta, sillä kolmannella yrityksellä, Alisa oli tappanut esteen alla olleen mörön. Sitten oli siis enää kaksi estettä, jotka menivät hyvin. Alisa meni pois selästäni ja Aino hyppäsi selkääni. Kerran, kun verkassa kielsin, Alisan polvi osui tolppaan, ja Alisa ei pystynyt kävelemään, hih hih!

(c) Janika
Ainon kanssa tulimme toisiksi, hienoa ratsastusta Aino! Sait tapettua kaikki esteiden alla olleet möröt!!! Sitten jäin karsinaan varusteet päällä, kun lähdin vähän ajan päästä maastoon. Oli kiva käydä täällä vierailemassa ja kirjoittamassa. Alisalle jäi kuulemma tosi hyvä fiilis radasta, vaikka meidät hylättiinkin. Alisa ei ollut aiemmin mennyt minulla kuin kaksi kertaa, eikä hän ollut hypännyt minulla kuin n. 60cm. Ja ratahan oli siis 70cm. Hei hei!

Ehdottomasti päivän paras kuva meistä! (c) Janika








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti