lauantai 23. marraskuuta 2013

#104 Mielipide-postaus: Valehtelu/syjintä/erilaisuus

Oletko miettinyt, miltä tuntuu tulla petetyksi? Miltä tuntuu, kun joku puhuu sinusta p****a kavereillesi, mutta sinulle väittää muuta? Miltä tuntuu, kun joku "puukottaa sinua selkään"?

Mielestäni, jokaisen pitäisi pystyä pitämään lupauksensa, kertomaan totuuden ja ennen kaikkea luottamaan toiseen. Minäkin olen valehdellut, pettänyt lupauksen, kuitenkin minuun on myös pystytty luottamaan, joka on tärkeää.

Jokainen valehtelee tai pettää lupauksensa joskus. Ihmiselle on luonnollistakin valehdella kiperissä tilanteissa, silloin ei vain voi mitään, se vain tapahtuu. Valkoinen valhe sinne tänne, silloin tällöin..



Olen myös miettinyt, miksi toisista tulee kuuluisia, toisista ei. Mistä se johtuu? Geeneistä? Olemuksesta? Mistä? Onko se Jumalan tahto? Sen voin sanoa, että minusta ei luotu kuuluisaa... En kyllä tykkää isoissa porukoissa ollakkaan, en vain viihdy. Silti se mietityttää.

Ja sitten, jos on joku kiva kaveri jonka seurasta oikeasti nauttii, olet hänen kanssaan kunnes joku kuuluisampi tulee ja that's it! Kuuluisampi juttelee kaverille, lähtevät kävelemään pois, ja itse jäätkin kuin nalli kalliolle. Ei, se ei ole oikein, ei todellakaan. Pitäisi tietysti itsekkin tehdä jotain, kuten mennä tutustumaan, mutta ei se olekkaan aina niin helppoa. Onko itsestäsi kiva mennä tutustumaan, kun näkee että ihmiset kääntävät pään, kun menet heidän luokseen? Ei. Silloin tekisi mieli kääntyä pois. Itselleni tätä ei ole käynyt kuitenkaan, mutta joillekin on.


Ja sitten otan vielä puheeksi erilaisuuden. Erilaisuus on hyvä asia, ei paha. Useat vain eivät sitä ymmärrä. Sitten erilaisia ihmisiä ruvetaan syrjimään ja puhumaan heistä pahaa, mutta ensin pitäisi miettiä, ovatko he tehneet muka jotain syrjijälle. Eivät yleensä, syy on vain ja ainoastaan erilaisuus.

Vaikka ihminen on erilainen, kuten homo-seksuaali, tummaihoinen tai pyöreämpi kuin muut, silti mieti kaksi kertaa mitä juoruja laitat liikkeelle, äläkä laita niitä silloinkaan!!! Jotkut ihmiset ovat tehneet itsemurhan kun heitä on kiusattu, tulleet anorektikoiksi kun heitä on haukuttu läskiksi, se ei ole hyvä asia. Joten pitäkää tiedot omassa päässänne, älkääkä jakako niitä toisille, edes läheisille kavereille.

 Mitäs mieltä olette tämmöisestä vähän erilaisesta mielipidepostauksesta, johon on otettu enemmän kuin yksi asia esille? Ensimmäinen mielipide postaukseni. Näihin tunnelmiin, näihin ajatuksiin, moikka!

Miettikääpä tätä...

torstai 21. marraskuuta 2013

#103 Vihdoinkin täällä!

Ihan ensimmäisenä joudun taas pyytelemään anteeksi. Kaikki varmaan tiedätte miksi. Niin eli, tauosta, jota on tähän blogiin nyt taas kertynyt vaikka muille jakaa... 

Nyt palataan taas viime viikkoon. Kerron nyt vaan viikon ratsastustunneista, koska teitä ei varmaan kiinnosta tällaiset postaukset: "Olin koulussa. Koulun jälkeen nukahdin sohvalle. Kun heräsin tein läksyt. Sitten menin nukkumaan." Samaa mieltä?

Joo, alkuun voin kyllä laittaa lifestylemaisia kuvia, mutta siihen se lifestyle tälläkertaa sitten jääkin. Mitä mieltä te olette siitä, että välillä tulee hieman lifestyleä? Haittaako se teitä? Ei minun alunperinkään pitänyt tehdä pelkkää hevosblogia. Blogin nimikään ei pakosti kerro siitä, että ratsastan. Eikä osoitekkaan ole kovin hevosmainen. No jospa tämä nyt kuitenkin enemmän hevosblogina pysyisi, vaikka tänne välillä on lifestyleäkin alkanut ilmestymään. 






 Kouluunkaan en enää aina jaksa meikata. Koko viime viikko meni ihan sujuvasti ilman meikkiä. Näytän ainakin omasta mielestäni erilaiselta ilman meikkiä. Tietenkin, kun en ole tottunut kouluun menemään ilman meikkiä, mutta viime viikolla silmää vähän parantelin muutenkin, kun meinasi olla sunnuntaina aika turvonnut... Mutta nyt niitä hevoskuulumisia. 


Torstain estevalmennuksessa meninkin pitkästä aikaa Villellä. Roosa piti tunnit, ja minulla oli tosi kivaa. Villellä olisi ollut paljon näytettävää Roosalle, kuten että miten kovaa se pääsee. No ehkä? pari kertaa sai sen kovan menonkin Roosa nähdä, mutta yleensä nostin laukat vähän ennen estettä, sillä harjoittelimme tekniikkaa, ja Roosa halusi nähdä hienoja hyppyjä, eikä sitä, että mennään kovaa ja puomit kolisee.




Kuten jo sanoin, harjoittelimme tekniikkaa. Toisella pitkällä sivulla oli linja, toisella sarja. Ylemmässä kuvassa näkyy sarja, jonka viimeinen este nostettiin lopuksi meille 70cm. Meidän piti siis tulla tahdikkaassa, rauhallisessa laukassa. Loppuraveilla ratsastimme ponit pyöreälle kaulalle, ja siinä onnistuimme Villen kanssa mielestäni hyvin. Menin melkein koko loppuravit harjoitusravissa, koska silloin Ville hakeutui paremmin pyöreälle kaulalle. Saattaa johtua siitä, että käteni pysyi silloin paremmin paikallaan, kuin keventäessä, vaikka eivät ne silloinkaan "heilu" mielestäni.





 
Jotkut kuvat rakeisia ja huonolaatuisia, mutta oli niin pimeää, joten jouduin muokkaamaan ja kaiken lisäksi zoomailemaan niitä. Ja Oona et sitten ottanut kuvia, kun Ville meni vielä paremmin pyöreällä kaulalla, no ei se haittaa, jospa noista nyt kuitenkin jotain näkisi. Kiitos Oona kuvista!:))

Tommosia avoja tehtiin.




Roosa sitten kävelytti Villen loppukäynnit maasta, kun minä purin esteitä. Susanne olikin sitten jo hakenut Rockyn, joten sitten hyppäsinkin Rockyn selkään, kiristin vyön ja lähdin kävelemään alkukäyntejä, samalla kuin odottelimme Roosaa. Kun Roosa tuli aloittelimme verkkailemaan ravissa. Jo alkuverkoissa Rocky tuntui mukavalta. Volteilla taipui jo ihan hyvin, ja välillä hakeutui pikkuisen pyöreämmälle kaulalle. Ei paljoa, mutta vähän.




Mitenkäs mun jalka nyt noin on?::D
Kun oltiin verkkailtu ravissa ja laukassa alettiin tulla pitkillä sivuilla avotaivutuksia siten, että takapää kulki uran sisäpuolella ja etupää uralla. Ensin tultiin käynnissä. Alussa Rocky ei meinannut millään toimia avoissa niin kuin piti. Roosa sitten vähän auttoin, jonka jälkeen sain Rockyn tekemään hyviäkin pätkiä. Sitten alettiin tulla sama ravissa. Siinäkään Rocky ei aluksi toiminut, mutta sitten aloin taas ratsastamaan paremmin, jolloin tuli hyvi pätkiä!



Sitten alettiin tulemaan siten, että toisella pitkällä sivulla lisättyä ravia, toisella laukka pääty-ympyrä. Minun piti ottaa jalustimetkin pois, ja sitten meni laukat vähän huonommin, kun tasapaino välillä vähän heitteli tuommoisella pikkuponilla. Lisäykset menivät hyvin ja laukatkin välillä. Sitten enää loppuravit ja käynnit ja talliin. On se kyllä hieno vanhus! 


Kyllä se poni vaan hyvin lisää ravia!♥
Nyt tämä viikko sitten taas mennytkin kuumeessa ja kipeänä muutenkin. Haluaisitteko jonkunlaista joulukalenteria? Ideoita siihen? Moikka♥!

maanantai 11. marraskuuta 2013

#102 Kuulumisia

Nyt tämmöinen pieni välipostaus, mutta kuvat sitten eivät ollenkaan liity postaukseen, mutta ei ole uusia kuvia... Elikkäs viime viikon torstaista aloittelen.... Silloin oli vissiin tunnit, enkä muista YHTÄÄN kellä menin ja mitä tehtiin :o Sitten perus(?) viikonloppu ja hetkonen..... En muista yhtään missä ollaan menossa! Mistä tänne olen kirjoittanut, mistä pitäisi? Hmmm.. No tämän viikon tunneista ainakin kirjoitan!

Hanna:'3 Tommoset kissat meillä oli poskessa tallikisoissa :D

Niin eli keskiviikkona oli tunti, ja menin Etsillä. Mentiin koulua. Alussa taivuteltiin ravissa ja käynnissä. Sitten laukkatehtäviä ja jotain. Ets oli tosi kiva! Jos Iidalla kuvia, tänne heti!!!!!!!!!! Torstaina kaksi tuntia. Toinen Ruffella, toinen Kingillä. Ruffella estevalmennus. Hypättiin kivoja tehtäviä, esteet korkeimmillaan 80cm. Ruffe oli kiva, ei painanut kädelle, ei vetänyt päätävälillä kyllä yritti xdd.

Veeraa :'D

Kingi oli kyllä kiva(menin sillä ensimmäistä kertaa), mutta aika laiskahko. Kun antoi raipanaika monesti piti kyllä antaakkin liikkui vähän aikaa reippaasti, jossain vaiheessa hyytyi. Tehtiin pysähdyksiä ja siirtymisiä. Kovan työn jälkeen poni kulki kyllä ihan kivasti.:) Kyllä se on hieno, ja varmaan reipaskin, jos oikeasti saisi sen KUNNOLLA menemään. Kyllä se muodossa siis meni, silloin kun jaksoi keskittyä, mutta lopussa oli sitten niin väsynyt, että viskoi vaan päätään.

:'3

Perjantaina kaksikkotunti Aadan kanssa. Menin Etsillä ja Aada Simpalla. Ensin alkuverkat käynnissä ja ravissa+tietenkin niiden jälkeen laukassa. Alkuverkattiin taivuttamalla keskiympyrällä. Laukassa Ets vei välillä 100-0. Lähti yhtäkkiä kesken ympyrän sivulle pää alhaalla ja pukitteli. Aina vaan aitaan ja uusi laukka. Meinasi mennä hermot, meinasin luovuttaa, muttahei? -En oo luovuttaja.;) Jatkoin siis loppuun asti, ja se palkittiin. Ets meni lopulta kiltisti. Lopussa hypättiin keskiympyrällä yhtä estettä, joka oli noin 75cm pysty. Ets on kyllä hieno mies!:'3

Perjantaina sitten menin Janikan luo yöksi ja oli kivaa! Eilen käytiinkin siis matkuksessa Janikan kanssa ja ostosvideo viime postauksessa. Illalla nukahdin melkein heti, kun menin Janikan luota kotiin. Aamulla, kun heräsin, ei minua odottanut mikään maailman ihanin asia... Silmä turvonnut, ja hyvä että edes sain sen auki.. Nyt se on jo parempi kuitenkin. No tästä päivästäkö vielä? -No joo..... Tänään kävin siis kaverini ponin Lempin luonataas. Mentiin tällä kertaa esteitä ja kenttä oli aika huono, joten laitettiin vain yksi este, joka oli korkeimmillaan noin 70cm. Alussa en päässyt mukaan hyppyihin, mutta lopussa olinkin joka hypyssä mukana, ja Lempi on paras.:3 Joskus voisi yrittää ottaa kameran sinnekkin mukaan...

Nyt olen vaan kotona, ja syön brainblasterz rakeita ja tietenkin "Parhaat ratsastajat"-ryhmässä juttelen.(; Ai niin, voi ei!!! Julkaisenkin tämän vasta huomenna:o Teille nyt(; Kuvitelkaa, että on siis Sunnuntai 10.11!!!!!!!!!!! Koska kirjoitin tämän silloin!:D Moikka!!:))

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

#101 Videot !

Moi ! Nyt tulee siis pari videoo. Eli se myday, jonka kuvasin jo viime viikon keskiviikkona eli joskus kauan sitten ja sitten vielä Janikan kuvaama video matkuksen ostoksistani. Teen siis "normi"postauksen myöhemmin ratsastuksista ja muista. Tai no teen sen EHKÄ tänään, mutta jos teen, julkaisen vasta huomenna. Moikka!

tiistai 5. marraskuuta 2013

#100 Sadas postaus!

Mooikka mooi! Ei vielä tulekkaan sitä mydayta, sen kun lataan kännykästäni koneelle, ehkä huomenna, ehkä tänään, niin sitten se tulee tänne! Mutta se tulee sittten semmoisena vähän erikoisena sadan postauksen kunniaksi! Nyt siis vähän lifestyleä! Olen tässä joinain päivinä ottanut kuvia itsestänikinxd, kun sain sen peilin tänne raahattua. :D Nyt siis kuvia ja ehkä joitain selityksiäkin!



 Normaalia? On kiva olla pläski!

 facebook-profiilikuva!:))
 (c) Janika♥
 Teinipeilikuvat on kivoja..




 Likainen peili?

 Niin.. Siis yritin tehä läksyjä.. Ja kaikki kuvat keskiviikolta, jolloin myös kuvailin sen mydayn!


 Olen normaali.com
 Ilmeestä ei puhuta..xd


 Joskus vois putsata peilin..


 Heei, 1D on mun kädessä!!:o Huomaatteko?(;



Olen taas normaali xd
 Pidennykset xd



 Valotus-.-
 Hienoo..xd
 Noin ne siis edellisessäkin kuvassa oli :D
 Duckface :o
 Kahet pidennykset päällekkäin..:D Ei hätää, kokeilin vaa!



 Nuttura pidennyksillä!






 
Mitä piditte tästä tämmöisestä ns.välipostauksesta? Lisää tämmöisiä? Ei enää? Kumminkin mydayta siis tulossa, ja torstaina siis valmennukset ja perjantaina luultavasti Miinan valmennus rantahaassa.:) Tunneista postausta siis myöhemmin. Kerron nyt vielä(kun muistan) siitä ponista, jota kävin sunnuntaina ratsastamassa. Se oli siis kaverini poni Lempi. Se oli herkkä suusta, ja alussa testaili minua peruuttamalla korvat luimussa ja pukittelemalla. Lopussa sain kovan työn jälkeen sen menemään muodossa, rehellisesti myötäämään kaulasta. Nyt käyn vissiin ainakin kerran viikossa siellä, välillä tännekkin kuvia(jos kamera mukana) välillä tämmöinen pieni teksti ratsasteluista. Moikka!